Varhaiskasvatuksen 2014 talousarvio: lisää tilapaikkoja tarvitaan

Eilen 21.5.2013 varhaiskasvatuslautakunta päätti 2014 talousarvioesityksestä. Lautakunta hyväksyi yksimielisesti yhdeksän muutosta viraston ehdotukseen. Esitin itse viittä muutosta. Tärkein niistä oli tämä lisäys: "Varhaiskasvatuslautakunta huomauttaa kaupunginhallitukselle, että investointiohjelmasta puuttuu tilapaikkoja jo nykyisellä väestönkasvuennusteella: rakentamisohjelmassa on tälläkin hetkellä vajausta 420 tilapaikkaa eikä esim. vuodelle 2017 ole valmistuvaksi ohjelmoitu yhtään uutta tilapaikkaa. Ottaen huomioon, että todellisuudessa väestönkasvu on jo useiden vuosien ajan jatkuvasti ylittänyt ennusteet, tullee tilapaikkojen puute olemaan vieläkin suurempi kuin nyt arvioitu. Lisäksi peruskorjausten puute aiheuttaa korjausvelan kasvua, mikä kokonaistaloudellisesti ei ole järkevää. Myös IT-investoinnit eivät ole tällä investointitasolla mahdollisia, vaikka varhaiskasvatuksessa ne voisivat tehostaa toimintaa ja huomattavasti parantaa asiakkaiden kokemaa laatua." Vaikka Helsingin rakennushankkeille on sovittu investointikatto, se ei missään tapauksessa saa koskea välttämättömiä peruskorjauksia. Niiden lykkäämistä on varhaiskasvatuksessa oltu huolestuneita ja viestitetty kaupunginhallitukselle jo vuosia. Päiväkoteja on tänäkin vuonna suljettu huonon sisäilman ja kosteusongelmien takia. Usein ongelmat johtuvat liian pitkään lykätyistä peruskorjauksista. Meidän on myös saatava selkeästi uusia rakennushankkeita, kun lapsiväestö kasvaa ennusteitakin nopeammin.