Sanna Vesikansa

Kiersin Helsinkiä kotoa Pirkkolasta metsän toiselle puolelle Haagaan ja sieltä koilliseen Siltamäkeen. Kaupunginosayhdistykset järjestävät tänä viikonloppuna tapahtumia ympäri kaupunkia ja ajankohta onkin täydellinen: alkusyksy ja ihmiset täynnä syksysuunnitelmia.

Haagan markkinoilla energiaa ja väkeä riitti. Tapasin tuttuja Riistavuoren vanhainkodin fysioterapiasta. Siellä tehdään ihmeitä ja moni pääsee kuntosaliharjoittelun jälkeen palaamaan kotiin (niin halutessaan).

Laurinniityn leikkipuistosta ehdin vaihtaa muutaman sanan MLL:n aktiivien kanssa. Lakkautusuhan alla ollut leikkipuisto on varmasti esillä lähitulevaisuudessa, kun leikkipuistojen tulevia investointeja pohditaan.

Kurvasin kolmevuotiaani kanssa Kaupunginteatterin erinomaisen Vaavin salattu elämä -näytännön kautta Siltamäen ostarille. Siltamäki-Suutarila -seura oli saanut ostarin sisäpihan täyteen ja tunnelma oli mukava. Jonotin muurinpohjalettua pojallani ja kuulin samalla mielenkiintoisesta uudesta hankkeesta, jossa kerätään pääomaa yhteisölliseen vanhustentaloon. Korret kekoon ry pyrkii samaan kuin Loppukiri-talo Arabianrannassa.

Valtuutetulle tekee hyvää kiertää kaupunkia ja kuulla uutisia, joita ei muualta kuulisi. Ja huomata, että kaupunki on täynnä ideoita ja toimintaa, jota kaupungin koneiston pitää vain osata tukea ja hyödyntää oikealla tavalla.

Nyt suuntaan Herttoniemipäivään ja käyn samalla katsomassa entistä mummilaani Portimopolulla. Isovanhempani Sirkka ja Osmo olivat rakentamssa Herttoniemeä mm. perustamassa koulua. Itsekin unohdan välillä, miten lyhyt aika siitä on, kun koulutkin piti perustaa itse.

Energistä syyssunnuntaita!

Jos terveysasemalla ei ole lääkäreitä, on kaupunkilaisten hoito turvattava vaikka ostamalla palvelut firmalta. Helsingin Kontulassa on ollut muutamia vuokralääkäreitä helpottamassa lääkäripulaan. Vuokratyöt loppuvat tämän syksyn aikana. Silloin kaikki 14 lääkärin virkaa on täytetty omilla lääkäreillä.

Akuutti lääkäripula on helpottanut Helsingissä ja muissa suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa nopeasti kuten Mediuutiset kirjoittaa. Kandeja valmistuu ennätysmäärin. Syyskuun alusta tuli eurolääkäreille pakollinen työharjoittelu julkisella puolella. Kunnat ovat myös kirimässä kiinni yksityisiä firmoja mm. lisäämällä nuorten lääkärien ohjausta ja tutorointia, joustoa työaikoihin ja väestövastuuseen.

Helsingin Kokooomus näyttää ripustautuvan vanhaan ideaansa yhden terveysaseman ulkoistamisesta, jonka aika on ajanut armotta ohi.

Juuri nyt on perusterveydenhuolto isossa myllerryksessä. Helsinki aloitti työparikokeilun, joka muuttaa hoitorutiineja paljon. Kolmella terveysasemalla mm. Kontulassa kokeillaan vapaata listautumista eli oman terveysasemansa saa valita. Vapaa listautuminen laajenee terveydenhuoltolain uudistuksessa koko maahan 2011.

Nyt on hoidettava aloitetut hommat hyvin eikä häröillä yhden aseman kilpailuttamisen kanssa. Tehokkaita lääkkeitä työhyvinvointiin ja tehokkaseen toimintaan on löydettävä koko kaupunkiin, sillä työvoimapula tulee uudestaan suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle.

Helsinginkin on laskeuduttava tornistaan ja opittava muista kunnista. Punaisten ja sinisten silmälasien läpi voi olla vaikea nähdä, että kokeiluissa on sekä onnistuttu että epäonnistuttu. Lahti on saanut hyviä kokemuksia kilpailuttamista ja kustannukset on pidetty aisoissa. Sen sijaan Kouvolassa tilanne on päinvastainen. Ulkoistetuille terveysasemille on tavallisesti palkattu kokemattomia kandidaatteja, joilla on vähän työkokemusta. Kun lisäksi vaaditaan vauhtia, yhtälö on huono: se joka ei vielä osaa, ei ehdi opetellakaan ja tavallista suurempi määrä saa lähetteen erikoissairaanhoitoon.

Kysyin tutuilta lääkäreiltä, mitä lääkkeitä heillä on terveysasemien ongelmiin. Vastaukset olivat yksiselitteisiä: voimavaroja tulisi keskittää pysyvyyteen, mikä tulee mahdollisuudella vaikuttaa työaikaan.  Vantaalla on tästäkin onnistuneita kokemuksia.

Kun olin muuttamassa Maunulan terveysaseman piiriin, Kallion neuvolalääkäri tokaisi ”siellä homma toimii”. Ja on toiminut. Näitä hyvin toimivia on otettava malliksi eikä aina ruputettava, että mikään ei koskaan toimi ja etene.  Taustalla voi olla uskomattomia yksilösuorituksia tai hyvä johtaja - ja luultavasti myös paremmat käytännöt, sopiva määrä potilaita ja sopivassa määrin aikaavieviä monisairaita.

Nämä kysymykset on ratkaistava koko kaupungissa, ei vain ulkoistamalla Kontula.

Poljin tänään lähiruokaviestiä Hakuninmaalta Keskuspuiston läpi Kauppatorille. Pohjois-Pohjanmaalta lähtenyt pyöräilijäletka muistutti, ettei luomu- ja lähiruoka tupsahda kauppaan tai lautaselle automaattisesti vaan tarvitaan tekoja.

Lähi- ja luomuruoka on Suomessa outo yhtälö, jossa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Olin yli 10 vuotta sitten kesätoimittajana luomutuottajien maatalousmessuilla, jossa puhuttiin aivan samoista asioista kuin nyt: luomutuotteiden markkinoinnista, lähiruuan tuottajarenkaasta ja ilmastopolitiikasta maataloudessa.

Lähi- ja luomuruuan esteitä on selvitetty; viimeisimpänä maa- ja metsätalousministeriön luomutietoraportissa viime keväältä. Siinä katseet kääntyvät luomuruuan onnistujiin, Tanskaan ja Itävaltaan. On löydyttävä keinoja, millä kuluttajien haluamat tuotteet saadaan markkinoille.

Helsinki kirii myös. Kaupunginhallitus hyväksyi kesäkuussa Helsingin ruokakulttuurin kehittämissuunnitelma, joka sai suorastaan innostuneen vastaanoton.

Jos ohjelma toteutuu, Helsinki on ruokapoliittisesti aivan uusi kaupunki. Tavoitteena on, että päiväkotiruuasta puolet on luomua 2015 ja myös kouluissa lisätään luomun osuutta vähitellen. Tukkutorista tulee pientuottajien keidas ja joka kaupunginosassa on ruokaravintola. Kovia tavoitteita.

Mikkeli harppoo monta askelta edellä: kaupungin koko ruokatuotanto toteutetaan luonnonmukaisesti tänä vuonna. Vieressä ovat toki luomumansikit ja vihreät pellot, mutta hatunnoston arvoinen saavutus joka tapauksessa.

Lähiruuan ei pidä kompastua ainakaan siihen, ettei koulujen moderneissa keittiöissä saa enää pestä multaisia perunoita. Palmia isona toimijana osaa varmasti ratkaista yhtälön.

Kimurantti hankintalaki mahdollistaa lähiruokaa suosivien laatukriteerien lisäämisen kuten tuoreuden, pakkaustavan ja –koon. Ne pitää vain osata lisätä tarjouspyyntöön. Poliittisten päättäjien pitää vain osata vaatia ja virkamiesten toteuttaa.

(alkuperäinen teksti on Helsingin Vihreiden blogissa)

Valtuusto päätti eilen kokeilla palveluseteliä sosiaali- ja terveydenhuollossa. En hurraa palvelusetelilaille, joka mielestäni vain monimutkaistaa jo valmiiksi vaikeaa järjestelmäämme. Nyt tulee taas uusi rahoitusmuoto, jossa kunta maksaa osan, asiakas osan. Voi vain toivoa, että joskus pääsemme purkamaan rahoitusta.

Tärkein päätös palvelusetelistä tehdään lautakunnissa syksyn aikana, kun päätetään setelin arvo. Se määrittää, kuka seteliä voi käyttää, kuka siitä hyötyy ja kuinka paljon. Lautakunnilla on vastuullinen tehtävä analysoida laskelmia ja tehdä setelistä vaihtoehto, joka ei lisää palveluiden eriarvoistumista.

Eilinen valtuustopuheeni  näkyy nauhoituksena helsinkikanavalla ks. historia-välilehti, jossa linkit puhujien mukaan

Kokoomuspoliitikot rakastavat muistuttaa perheenäidin talouspolitiikasta, kun on tehtävä kipeitä säästöpäätöksiä. “Huonoina aikoina on kiristettävä kukkaronnyörejä” -puheissa simppeli arkijärki riittää ainoaksi perusteluksi.

Näin ensimmäisen kouluviikon jäljiltä suosittelen kokoomuspoliitikkoja laajentamaan perheenäidin logiikkaansa myös ulkopolitiikkaan.

Olin eilen väsyneiden kolmas- ja ekaluokkalaisten ja kolmevuotiaan kanssa ruokakaupassa viiden maissa. Päänsärky jyskytti, lapset kommunikoivat tiuskimalla ja käsikirjoituksen tunsin ennalta: yksi härnää, toinen avustaa, kolmas raivoaa. Vuorotellen kaikki kolme eri rooleissa. Sovittelu, selittely, lahjonta, uhkaus - kaikki keinot olivat käytössä, että päästiin kotiin ilman suurempaa väkivaltaa. Iltaruuan toi pizzataksi.

Kokoomuksen johdon Venäjälausunto oli viikon poliittinen tölväisy. On aivan totta, ettei Venäjä ole enää supersuurvalta. Venäjän it-sektori on olematon ja ruplat ropisevat enimmäkseen raaka-aineista.

Mutta ei Suomen tarvitse silti naapuria tölviä. Ei ole Ranskan asema maailmanpolitiikassa sama kuin ennen tai Japanin talousmahdin. Sanommeko sen ääneen, vaikka Ranskan osuus Suomen viennistä on puolet Venäjänkaupasta tai Japanin osuus vielä pienempi? Emme.

Ei kannata kaivaa verta nenästään. Uutta suomalaista ulkopolitiikaa on avoin vuoropuhelu ja hyvä omanarvontunto silloin, kun naapuri yrittää töniä. Oli aivan oikein, että Suomi lopetti Venäjän lapsiasianvaltuutetun ehdotukset toteamalla Suomessa noudatettavan Suomen lakeja.

Sääntö numero kaksi: ei kannata pelata isojen pelejä, jos ei niitä osaa. Työskennellessäni YK:ssa moni työkaveri ihmetteli, miten suomalaiset ovat niin kuuntelevaisia, yhteistyökykysiä ja samaan aikaan itsenäisiä. Meidän ei tarvitse meuhkata kurkku suorana, että saamme asiamme läpi. Kannattaa pelata omilla vahvuuksilla jatkossakin.

Perheenäidin kolmas sääntö: kun mokaa, ei kannata syyttää muita (etenkään mediaa).

Ulkopoliittisten pohdintojen ohella olen siivonnut kämpän huomisia yhdeksänvuotissynttäreitä varten. Lähden kohta ihanan ystävän kanssa kuuntelemaan U2:sta ja lapset jäävät ukin & mummin huomaan.

Illan konsertin innoittamana ulkopoliittinen neuvo nro 4: puheet ovat puheita ja vain teot ratkaisevat. Bonosta voi olla monta mieltä mutta ainakin mies on saanut aikaan enemmän kuin moni muu meistä. Bonon johtama One -liikkeessä on jo kaksi miljoonaa ihmistä. Muutos ei tule ilman ihmisiä ja joukkovoimaa.

[lue lisää »]

Tuija Brax sanoi ääneen monta päivää odottamani totuuden:  Seinäjoen ja Porin liikenneyhtyksiä ei ratkaista valtion tukemalla lentoliikenteellä, vaan ratayhteyksiä parantamalla. VR:n Mikael Aro lobbasi samaa asiaa omista intresseistään.

Liikenneministeri Anu Vehviläisen kehotus yrityksille käyttää lentoyhteyksiä oli ehkä sarkastiseksi tarkoitettu. Sen voi ymmärtää myös niin, että liikenneministerille on aivan sama, onko matkalaisen alla auto, juna vai lentokone.

Tämän hellekesän jos minkä soisi muistuttavan, että lentoliikennettä -etenkään alle 300 km matkoissa kuten Porista Helsinkiin - ei pitäisi suosia. Ilmastopolitiikka on valintoja.

Vihreät tavoittelevat budjettiriihessä Oulu-Seinäjoen rataan  lisää rahaa. Viime talven jolkottelu Rovaniemelle on vielä tuoreessa muistissa: routavaurioiden vuoksi nopeutta on hidastettava joillain osuuksilla 50 km/h.

Kepun, kokoomuksen ja demarien yhteistyöllä on auton käyttöä suosittu vuosikymmeniä. Junaliikenne ei ulotu koko maahan ja autojakin tarvitaan Suomessa tulevina vuosikymmeninä, mutta suunta on saatava kääntymään. Tieinvestointien tuki, työsuhdeautoilun ja kilometrikorvausten etuudet tulee vähitellen suunnata toimivaan junaliikenteeseen.

Avioliittolain uudistaminen on outo soppa. Rakkaus, seksi, perintöasiat ja yhteinen sukunimi menevät iloisesti sekaisin. Uudistamisessa on mielestäni kyse vain ja ainoastaan yhdenvertaisuuden toteuttamisesta siltä osin kuin parisuhteen rekisteröinti jäi kesken.

Kirkko ja Kaupunki -lehden pääkirjoitus oli tähän taivasteluun jämäkkä puheenvuoro. Päätoimittaja Seppo Simola varoittelee kirkon ajavan itseään yhteiskunnan marginaaliin.

Sinne kirkko on ollut menossa. Naispiispan valitseminen oli oikea askel kohti protestanttisen kirkon todellista uudistumiskykyä. Sitä on odotettu.

Yhdestä asiasta olen eri mieltä Simolan kanssa. Mielestäni kirkon nimenomaan pitää luopua avioliiton rekisteröimisoikeudestaan. Syntyvän lapsen tai solmittavan avioliiton rekisteröinti  ei ole pääasia kirkon työssä, vaan ihmisten hengellisiin tarpeisiin vastausten etsiminen. Kirkon ei pitäisi takertua byrokraatin rooliin. Taustalla on ilmeisesti pelko jäsenten menettämisestä - tuohan paperien täyttäminen kirkon jäsenet ainakin muutaman kerran elämässään kirkkoherranvirastoon.

Symbolien ylläpito on kirkon tärkeimpiä tehtäviä. Avioliiton siunauksen kaava eroaa parilla lauseella varsinaisesta vihkimisestä. Häät, kaste ja hautajaiset ovat siirtymärituaali, joita on kaikissa kultuureissa. Niiden muoto on sovittu ja vakiintunut - mutta muuttuu vähitellen ajan mukana.
Suomi ei ole uskonnollisempi maa kuin Ranska tai Saksa, vaikka kirkonkirjat ovat meillä vielä voimissaan. Ja kääntäen: myös Saksassa ja Ranskassa järjestetään edelleen häitä kirkoissa, vaikka kaikilta vaaditaankin maistraatissa käyntiä. Avioliittolain uudistuksen yhteydessä voidaan byrokratia siirtää maistraattien hoidettavaksi ja kirkko voi keskittyä tärkeimpään tehtäväänsä.

Palasin perheen lomalta Tanskasta ja Ruotsista. Takapenkin vaatimuksesta matkakohteina olivat Vimmerbyn Astrid Lindgrenin maa ja Legoland. Etupenkki valitsi telttailua Tanskan länsirannikolla hiekkadyynien kupeessa ja tutustumista Malmön ja Kööpenhaminan rantarakentamiseen ja hiilineutraaliin kaupunkisuunnitteluun.

Syntymäpäivänäni 29.6 olin henkisesti kaukana eduskunnan ydinvoimakeskustelusta. Ajoimme Juutinrauman siltaa Tanskaan ja lapset laskivat tuulimyllyjä. Edellisen päivän saldo 103 muuttui hetkessä 228:ksi.

Pohjanmeren rannalla tuulettunut pää tuli takaisin Suomeen. Nyt ei ole Tanskanmaalla mätää vaan juuttien maa tuntui raikkaalta tuulahdukselta tähän pohjoisen takapajulaan verrattuna.

Suomi teki väärän ratkaisun sitoutuessaan näin voimakkaasti ydinvoimaan. Kaksi uutta voimalaa on samalla myös käsien sitomista moneksi vuosikymmeneksi vanhentuvaan teknologiaan.

Tanska on Euroopan tuulisimpia paikkoja eikä heidän energiaratkaisujaan voida sellaisenaan kopioida Suomeen. Tanskalaiset ovat  kuitenkin jo vuosikymmen sitten tajunneet, että ilmastonmuutos tarjoaa valtavia markkinoita myös oman maan ulkopuolella heille, jotka osaavat myydä uutta energiateknologiaa.

Hallituksen ilmasto- ja energiastrategiassa osoitetaan, että tulevaisuuden sähköntarve pystytään turvaamaan myös ilman lisäydinvoimaa. Jos halutaan.

Ydinenergian vastustaminen ei ole minulle uskonto. Ydinenergia on yksi energiatalouden vaihtoehto. Teknologiaa seuraava ystäväni on valistanut minua seuraavan polven ydinreaktoreista, joissa polttoaine kierrätetään uudelleen ja jätteen radioaktiivisuus pienenee. Sitä ennen meidän pitää rakentaa energiataloutemme uusiutuvien varaan ja parantaa energiatehokkuutta.

Viikonloppuni alkoi taas ihmetyksellä: Heinolan lähiruokatori on vieläkin pystyssä ja tarjonta vain paranee. Matka maalle alkoi jälleen makumatkalla pienleipomojen ruisleipään, vasta nostettuihin perunoihin ja pientuottajien lihatiskiin, joka leveydessään voittaa minkä tahansa helsinkiläisen marketin tarjonnan.

Hyvälle ruualle on kysyntää. Heinolan menestystä selittää hyvä sijainti moottoritien varressa - mikä on valitettavasti vienyt ostovoimaa pois keskustasta. Meille matkailijoille, jotka emme kykene hoitamaan arkiostoksiamme hallissa ja pöytään päätyy liian usein samaa bulkkitavaraa, on viikonlopun herkuttelu upeaa luksusta.

Helsinki haluaa myös lisää kauppahallipaikkoja ja torimyymälöitä. Valtuustostrategian tavoite ruokakulttuurin Helsingistä on nyt saanut lihaan luiden ympärille ja asia on tänään kaupunginhallituksessa. Ja mitä lihaa: päiväkotiruuasta puolet on luomua 2015, myös kouluissa lisätään luomun osuutta vähitellen. Kalasataman uuden asuinalueen vetonaulaksi rakennetaan hyvän ruuan tukkutoria myymälöine ja ravintoloineen. Hämeentien etnisistä ruokakaupoista tulee nähdävyys ja ravintoloille luodaan Helsinki Food District.

Jos edes osa tästä toteutuu, on Helsinki aivan eri kaupunki. Ja miksei toteutuisi - kun lähdin vaihto-oppilaaksi Kaliforniaan 80-luvun lopulla, en ollut koskaan syönyt meksikolaisessa ravintolassa. Strategioiden ja hyvien kauppapaikkojen lisäksi tarvitaan helpotusta uuden työntekijän palkkaamiseen. Hollannin Rotterdamissa näin, miten ydinkeskustan ulkopuolelle, köyhälle asuinalueelle saatiin ruokaravintola sosiaalisen yrityksen voimin. Rohkeita ideoita pöytään eikä sokeaa luottamusta siihen, että parasta tarjoaisivat markkinoita nyt hallitsevat keskusliikkeet.