Tietoja minusta
Olen syntynyt 1972 Bonnissa, Saksassa mutta palasin jo puolivuotiaana perheeni mukana Suomeen. Lapsuuteni vietin Pakilassa, jonka jälkeen olen asunut Lassilassa, Kalliossa, Kaliforniassa, Berliinissä, Addis Abebassa ja nyt taas Pakilassa Pirkkolan metsän tuntumassa. Perheeseeni kuuluvat mieheni sekä kolme lastamme (3-8 -vuotiaat).
Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri sosiologiasta. Työskentelen tällä hetkellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kansainvälisten asiain koordinaattorina.


