Helsingin Vihreät valitsi tänään ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat ensi huhtikuun vaaleihin. Tässä joukossa olin myös minä: pitkän mietinnän jälkeen innokkaana ja täynnä taistelutahtoa. Suomi voi olla vihreän talouden edelläkävijä, kansainvälinen, työn ja perheen yhteensovittamisen mallimaa. Lisää vaaleista ja ajatuksistani vapun jälkeen – nyt hauskaa vappua kaikille!
Sosiaalilautakunta päätti tänään toteuttaa päivähoidon indeksikorotukset mutta säilyttää pääkaupunkiseudulla ainutlaatuisen sisaralennuksen. 2008 vihreiden aloitteesta toteutettu maksunalennus kohdistuu monilapsisille perheille, joilla asumiskulutkin ovat yleensä suurimpia. Toinen vaikea päivähoitopäätös liittyi ostopalvelupäivähoitoon, jonka jatko päätetään vuoden siirtymäajan kuluessa. Viraston on selvitettävä, miten jatkossa myös pienituloisille mahdollistetaan erityispedagogiset vaihtoehdot.
Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään Malmin sairaalan sulkemisen aiheuttamista viipeistä sairaankuljetuksiin. Pohjois- ja itähelsinkiläisten sairastuminen on syksystä alkaen entistä vaarallisempaa. Ongelma on ollut tiedossa jo pitkään. Pohjois-Helsingin Vihreät ry järjesti aiheesta keskustelutilaisuuden joulukuussa 2009. Tein asiasta talousarvioaloitteen helmikuussa.
Katajanokalle ehdotettu hotelli ei ole ainoa vaihtoehto, millä Helsingin rantoja ja keskustaa elävoitetään. On olemassa muita vaihtoehtoja, mikä ei tarkoita kaupungin muumioitumista. Katajanokka ei ole Pasila eikä Kalasatama. Sinne wau-arkkitehtuuri sopisi upeasti ja lisäisi vetovoimaa. Kauppatorin miljööseen ehdotettu aggressiivinen, kolho lasiristi ei sovi. Eivät kaikki ulkomaisten tähtiarkkitehtien tekeleet ole upeita eikä keskinkertaista ratkaisua pidä hyväksyä.
Helsingin pitää tiukan talouden vuosina kiristää menojaan, mutta ei pidä vähentää väärästä päästä. Sitä reseptiä kokeiltiin tarpeeksi 90-luvun lamassa. Menolisäysten kohdentumiseen olen erityisen tyytyväinen. Lasten ei pidä joutua laman sijaiskärsijöiksi eikä vanhustenhoidon laitoksia voida purkaa panostamatta kotihoitoon.
HS julkaisi tänään mielipidetiedustelun, jonka mukaan 60% suomalaisista “ei ottaisi” lisää maahanmuuttajia. Kysymyksenasettelu on mielenkiintoinen EU:n vapaan liikkuvuuden aikakaudella. Vielä kiinnostampi on vastaus ja tulkinta, että kiristyneet asenteet eivät niinkään pohjaudu henkilökohtaisiin kontakteihin maahanmuuttajia kohtaan kuin kovaan maahanmuuttodebattiin. Odotan puolueilta paljon. On lopetettava uhkailun kierre ja otettava kantaa.
Äänestin valtuustossa kasvisruokapäivän puolesta. Sillä lisätään kaksi kasvisruokapäivää viiden viikon ruokalistaan. Mielestäni kasvisruuan pientä lisäämistä puoltavat terveys- ja ilmastosyyt – onhan joukkoruokailu muutenkin suunniteltu ravinto-oppaan suositusten mukaan. Mikä tässä oli niin vaikeata? Itse syön lihaa, vaikka on vegeilyä tullut kokeiltua kuten hennavärjäystäkin. Vastakkainasettelu tuntuu kaukaiselta vastakkainasettelulta.
Nyt ollaan tultu laman taitekohtaan. Tulopuolella veronkorotus tarvitaan, että palvelut saadaan pidettyä kohtuullisella tasolla. Rakennemuutoksia tarvitaan, mutta niiden pitää olla realistisia. Toiminnan tehostaminen on olennaista, kun vähemmillä rahoilla halutaan saada parempaa jälkeä aikaiseksi. Tuottavuutta on tavallisesti edistetty teollisuuden opein, lisäämällä suoritteita. Terveys ei edisty laskelmalla lääkärikäyntejä eikä vanhuksen kokonaisvointi parane tehokkailla ruokaluukutuksilla. Täysipäiväsiä seuraneitejä ei tarvita. Mutta sosiaalisuutta kyllä.
Vuosi valtuutettuna on ollut rankka. Siis elämä kolmen lapsen arjessa, jossa uusi tehtävä on opeteltava lyhyissä pätkissä, viikonloppuisin ja lastenohjelmien aikana. Politiikka on ollut taustoihin perehtymistä, keskusteluja, henkilökemian kiemuroita, muotokielen opettelua – kaikkea nopealla tempolla, jossa isot asiat seuraavat toisiaan. Välillä tuntuu jääneen jyrän alle, viimeisinkin järkevä ajatus kadonneen päästä. Kun silloin nimitetään poliitikoksi, en voi kuin ihmetellä, olenko minä väsynyt äiti poliitikko?
Suomalaiset ammattikorkeakoulut ottavat englanninkielisiin koulutusohjelmiin satoja opiskelijoita. Mitä näille insinöörin ja sairaanhoitajan aluille tapahtuu? Moni lähtee maahan, jossa saa koulutustaan vastaavaa työtä. Suomessa työllistyminen on surkeaa, jos ei osaa suomea. Aikaa suomen opiskeluun ei ole, kun eläminen on rahoitettava siivoustöillä ja opinnot suoritetaan englanniksi. Haluammeko tuottaa osaajia Lontoon työmarkkinoille? Miksei suomea opiskella englannin rinnalla niin, että tutkinto suoritetaan ainakin osin suomeksi? Näin toimisi mielestäni järkevä sijoittaja.
© Sanna Vesikansa 2010 | Kaikki oikeudet pidätetään
sanna.vesikansa |