En syntynyt Helsingissä vaan Saksassa. Helsinki on ollut kotini puolivuotiaasta. Mummilaan kuljin Kallioon, Herttoniemeen tai Pakilaan.

Helsinki on hyvä kotikaupunki, mutta ei vielä täydellinen.

Keskuspuisto on Helsingin keuhkot. Metsiä ja viheralueita on oltava lähellä, mutta kaupunkia voi edelleen tiivistää täydennysrakentamisella – joka pitää tehdä huolella ja olemassa olevaa ympäristöä kunnioittaen.

Helsingin seudun ongelma on yhdyskuntarakenteen hajautuminen. Kaupunkien yhdistämistä ja seutuhallintoa on edistettävä päättäväisesti. Siitä hyötyisivät asukkaat ja elinkeinoelämä mm. paremman maankäytön ja saumattomamman joukkoliikenteen myötä.

Helsinki on Suomi pienoiskoossa. Pääkaupungissa sosiaaliset erot ovat maan suurimpia. Kestävä kaupunkikehitys onnistuu vain hyvällä kaupunkipolitiikalla, jossa kaupunginosien väliset erot eivät repeä isoiksi. Helsinki on pyrkinyt vähentämään segregaatiota. Vuokra-, omistus- ja erilaisten välimallien asuntotarjonnan sekoittaminen ja nykyinen rahanjako eivät  riitä. Suurkaupungin erityismenot on huomioitava paremmin valtionavun perusteissa.

Helsingin suurin ongelma on kankea hallinto, jolla on juurensa historiassa mutta vie turhaan voimavaroja tärkeimmästä: laadukkaiden palveluiden tarjoamisesta.  Kuntatyönantajien kilpailu osaavasta työvoimasta kiristyy eläköitymisen ja ikäluokkien pienemisen myötä. Voittajiksi tulevat organisaatiot, joissa työntekijöillä on valtaa ja vastuuta, ja pomoportaita mahdollisimman vähän.

Kaupungit syntyvät ihmisten vetovoimasta. Helsingin leikkipuistot, päiväkodit, kirjastot ja koulut lähellä asukkaita ovat sekä investointi tuleviin sukupolviin mutta myös hyvä syy asua kaupungissa, lähellä kaikkea. Kaupunki kasvaa, muuttuu ja saa uusia ideoita muuttajilta.  Tulijat tuovat mukanaan hyvää ja huonoa – aivan kuten me ja meitä edeltäneet ovat tuoneet.  Hyvä kaupunki osaa sulattaa uuden ja vanhan liitokseksi, joka on riittävän pitävä ja sopivan avoin.