Terveisiä valtuustosalista. Tänään alkoi syyskausi ja listalla on lisämääräraha nuorisotyöttömyyttä helpottamaan. Myönnetyllä 2,5 miljoonan eurolla palkataan 400 nuorta palkkatuettuun työhön – kukin kolmeksi kuukaudeksi.

Alle 25-vuotiaita työttömiä on nyt Helsingissä  2700, lähes tuplasti viime vuoteen verrattuna.

Tämä ei tietenkään yksin riitä. Tarvitaan erityishuomiota mm.  pitkäaikaistyöttömiin, jotka voivat nyt jäädä uusien työttömien jalkoihin ja maahanmuuttajien heikentyneeseen työtilanteeseen.

Valtuustosalissa on taas virtaa, kun kesällä pääsi tuuleen lepäämään ja järvelle soutelemaan.

Vajaan kuukauden kuluttua syyskuun lopussa kaupunginhallitus saa Pajusen talousarvioehdotuksen mietittäväkseen. Sitä ennen ratkaistaan mm. päivähoitoruokailun siirtämistä Palmiaan – vaikea yhtälö, jossa säästöjen ja rationalisoinnin nimissä halutaan päiväkotien keittäjät Palmian tehokkaamman organisaation siipiin. En lähtökohtaisesti lämpene päiväkotien sisäiselle tilaaja-tuottaja -mallille, mutta ymmärrän säästöjen hakemisen kaikkialta, mistä mahdollista. Nyt kello lähenee puolta kymmentä illalla, joten paras nukkua tämän asian kanssa yön yli.

Aloitin muuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kansainvälisten asiain tiedottajana kuun alussa, joten nyt pitää sovittaa työ-perhe-politiikka. Nyt hyvää yötä ja eikun kotiin.