Sosiaalilautakunta päätti tänään vaikeita: pitäisikö päivähoidon ostopalvelupaikkoja olla jatkossakin ja mihin hintaan? Korotetaanko päivähoitomaksuja indeksin mukaan ja poistetaanko kaksi vuotta sitten päätetty päivähoidon sisaralennus?

Kokopäivähoidon maksu on nyt enintään 233 euroa ja 170 euroa toiseksi nuorimmasta päivähoidossa olevasta lapsesta.

40 euron sisaralennuksen poisto toisi kaupungin kassaan 1,4 miljoonaa lisätuloja, indeksikorotus 1,6 miljoonaa. Ei ihan pieniä summia taloustilanteessa, jossa sosiaaliviraston talous on tiukilla laman seuraksena. Vauvabuumin myötä päivähoidon menokehys ylittynee taas tänä vuonna. Nyt ennuste näyttää seitsemän miljoonan ylitystä, mutta syksyn hakijat eivät ole täysin tiedossa.

Lapsiperheet joutuvat maksamaan Helsingissä liian paljon asumisestaan. Hyvätuloisille lapsiperheille ylin kunnalinen päivähoitomaksu on mielestäni silti varsin alhainen. Pienituloisemmat maksavat alennettua maksua tai ovat nollamaksuluokassa. Päivähoitomaksut ovat ongelmallisimpia alemman keskitulon perheille. Nelihenkisen perheen 4 500 euron bruttotuloilla kuuluu jo ylimpään maksuluokkaan.

Yhtälailla vakava on taloustilanne. Ensi vuoden veroja nostetaan, mutta samalla Helsinki velkaantuu. Vammaisilta ihmisiltä ja vanhuksilta peritään palveluista ylimmät mahdolliset maksut.

Lautakunta päätti tehdä indeksikorotukset mutta säilyttää pääkaupunkiseudulla ainutlaatuisen sisaralennuksen. 2008 vihreiden aloitteesta toteutettu maksunalennus kohdistuu monilapsisille perheille, joilla asumiskulutkin ovat yleensä suurimpia.

Lapsista valtaosa on kunnallisessa päiväkotihoidossa. Ostopalvelut ovat olleet puskuri, jolla omaa tuotantoa on täydennetty kaupunginosissa, jossa tulijoita on paljon. Ostopalveluissa asikas maksaa kunnallisen hoitomaksun.

Virasto esitti noin 150 ostopalvelupaikan lopettamista ja toivoi, että nämä yhdeksän päiväkodit olisivat jatkaneet yksityisinä. Suurin osa näistä oli steiner- ja montessoripäiväkoteja.

Lautakunta päätti kehottaa virastoa jatkamaan neuvotteluja. Kaikki paikat tarvitaan nyt, kun lapsia tulee hoitoon jatkuvalla syötöllä. Kunnallista paikkaa hakeneille, ostopalveluihin ohjatuille perheille ei ole tehty selväksi, että hoitopaikka voi muuttua yksityiseksi. Nyt päätettiin siirtymäajasta, jonka jälkeen sopimukset loppuvat. Viraston on myös selvitettävä, miten jatkossa myös pienituloisille mahdollistetaan erityispedagogiset vaihtoehdot.