Viimeinen kesälomaviikko – koululaisten pitkä kesäloma on vaatinut palkatonta vapaata ja paljon hoitoapua isovanhemmilta. Mutta kivaahan tämä on.

Lomalainen huomasi tänään,  että Suomen kotiseutuliitto on valinnut Roihuvuoren vuoden kaupunginosaksi. Erityisiä kiitoksia Roihuvuori sai asukasaktivismista, joka kerää erilaisia ihmisiä yhteen puolustamaan alueen palveluja ja järjestää toimintaa ympäri vuoden.

Kävin toukokuussa Tuhkimon leikkipuiston kevättapahtumassa ja tunnustus on hieno kiitos aktiiveille. Toukokuinen Tuhkimo, homeongelmien vuoksi lakkautettu leikkipuisto, oli täynnä lapsia, kirpputorimyyjiä, eläimiä, viljelylaareja, elämää. Hometalo olisi jossain muualla merkinnyt hylättyä puistoa, mutta roihuvuorelaiset päättivät toisin.

Olen sosiaalilautakunnassa yrittänyt tukea Pro Tuhkimon ponnisteluja. Ensin vanhemmat yrittivät vakuuttaa sekä sosiaali- että rakennusviraston, että rakennuksen toista päätyä voitaisiin käyttää vessassa käymiseen ja mikroa ruuan lämmitykseen. Asukkaita palloteltiin malliesimerkillä byrokratian rattaista. Sitkeät vanhemmat saivat lopulta avaimet, vuokrasopimuksen ja puisto pysyi elossa.

Ehdotin sosiaalilautakunnassa keväällä, että Roihuvuori-seuran ehdotusta puistoruokailun järjestämisestä myös suljetussa Tuhkimossa harkittaisiin. Sekin aiheutti selvästi päänvaivaa virastolle; piti tehdä eri lailla kun oltiin totuttu. Leikkipuiston ohjaajat ovat siirtyneet Roihuvuoren nuorisotalolle, joka on sisätilana hieno. Piha on mäkinen ja paahteinen verrattuna rehevän puiston keskellä olevaan Tuhkimoon, jossa on myös uima-allas.

Tuhkimon ruokailu järjestettiin täysin talkoovoimin. Virallisia tilastoja en ole nähnyt, mutta kuulin ruokailun olleen menestys.

Viraston ehdotukselle leikkipuistojen toimintakonseptin päivittämisestä nauroin ensin, mutta en naura enää. Komeiden sisätilojen myötä on ehkä kadonnut alkuperäinen ajatus, miksi puistoon tullaan – ei sisälle tietokonepelien ääreen, vaan ulkoilemaan ja leikkimään.

Olen itse järjestänyt talkoovoimin kesätoimintaa Brahen leikkipuistoon 2004, kun kaupunki silloinkin säästi. Ei ollut helppoa ottaa päivystysvuoroja, kun kotona oli kaksi- ja puolivuotiaat lapset. Puisto kuitenkin toimi ja saimme jopa maksullisen keiton lisäksi tarjota ilmaista yritysten sponsori-leipää. Brakulle uskalsivat tuona kesänä ruokailemaan myös muutamat eläkeläiset, kun sanoimme, että ruokaa on ja tulkaa vaan.

Helsingillä on vielä tekemistä, että aktiivisten kaupunginosien uutta toimintaa osattaisiin oikealla tavalla tukea. Roihuvuori voi toimia esimerkkinä myös kaupunginosayhdistyksille: miten saadaan mukaan eri-ikäisiä ihmisiä eikä yhdistyksestä tule yhden poliittisen ryhmän käsikassaraa tai yhden miehen/naisen toimistoa, joka ei houkuttele uusia tulijoita.