Testasin seurakuntavaalien ehdokkaat. Olin ajatellut, että äänestän liberaaleinta mitä Pakilasta löytyy. Vain kolme ehdokasta kannatti samaa sukupuolta olevien yhtäläistä oikeutta kirkolliseen vihkimiseen. Täydellistä ehdokasta ei ehkä ole, mutta äänestämään aion mennä – kun olen edelleen jäsen, perheeni ainoa, mitä joudun itselleni ja muille usein perustelemaan.

Minuakin pyydettiin seurakuntavaaleihin ehdokkaaksi. Aikapulan vuoksi lähtenyt. Parissa päivässä tein kyllä vaaliohjelman mielessäni.

  1. Kirkon hallinto on uudistettava täysin. Pois kuntahallinnolle rinnakkainen byrokratia.
  2. Papeilta piispojen nimitysoikeus pois ja kaikki valta kirkon jäsenille. Eivät muutkaan virkamiehet valitse omia johtajiaan (ja papit ovat virkamiehiä).
  3. Uskonnonopetus pois ja kaikille yhteinen tunnustukseton kirkkohistorian, maailmanuskontojen ja etiikan opetus (tiedän, tämä ei kuulu seurakuntaneuvoston päätösvaltaan mutta onneksi eduskunnan). Uskon, että tämä on tulevaisuudessa kirkonkin etu.
  4. Loppu katedraalien rakentamiselle ja rahat toimintaan, johon ihmiset hakeutuvat muutenkin.
  5. Kirkon kannattaisi harkita vihkimisoikeudesta luopumista. Kaikille yhtäläinen maistraattikäynti ja kirkko voisi edelleen säilyttää seremoniallisen roolinsa. Tämän suhteen en ole niin ehdoton kuin neljän ensimmäisen kohdan. Samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen voisi juuri ja juuri olla riittävä ele.

Olisiko tällä saanut äänivyöryn Pakilasta? Ehkä ei. En kuitenkaan usko olevani ajatuksiseni kanssa ainoa kirkon jäsen, joka toivoo isojakin uudistuksia.

Oli jo aikakin, että tämä tuulettava keskustelu käytiin. Se ei kaikilta osin ole hienoa ja ylevää, mutta ei ole syytäkään. Kirkon johto reagoi aivan liian hitaasti ja kiemurrellen.

Löyhästi kirkkoon kuuluvien eroaminen oli odotettavaa ja itsekin pohdin edelleen, pitäisikö vai eikö. Mutta en voi ymmärtää kommentteja, että parempi kuin menivät. Kirkko hukkasi moniarvoisuutensa noissa tuhansissa ihmisissä. Vähemmän uskova kansankirkko on  suomalaisen ev.lut. kirkon vahvuus.