Guggenheimin museon sijoittamista Helsinkiin selvitetään. Mahtavaa.

Kuulin asiasta viikko sitten kaupunginhallituksen kokouksessa ja oli kieltämättä vaikea pitää kutkuttavaa uutista sisällään. Ajatukset harhailivat tulevaisuudessa: kulttuurimatkailun vetonaula, nopeat junat Pietariin, junatunneli Tallinnaan. Pitkään aikaan ei ole tullut Helsinkiin näin hyviä uutisia.

Guggenheim on tuonut Bilbaoon miljoona kävijää, 200 miljoonaa euroa ja yli 4000 työpaikkaa. Helsinki on syrjäinen emmekä nauti yhtä monesta aurinkoisesta päivästä. Tänne pitääkin saada  jotain aivan muuta kuin kopio New Yorkin tai Bilbaon museosta.

Museon säätiö haluaa kehittää Helsinkiin uudenlaista museota. Pidin erityisesti kommentista, että Helsingissä viehätti kaupungin investoinnit kirjastoon. Vaikka olen suhtautunut keskustakirjaston rakentamisen aikatauluun osin varauksella – jos sitä varten pitää vähentää lähikirjastoja – oli huomio osuva. Kaikkia erikoisuuksia ei tule muistaneeksi, kun ne ovat arkisia. Kuten kirjaston tärkeys, itsestäänselvyys meille.