Hiihdin tänään illalla meiltä Pirkkolasta Paloheinään ja takaisin. Metsä oli kuin koru tai upea lavastus.

Talvi on ollut upea. Pimeyskään ei ole painanut enkä ole haaveillut etelän auringosta tai kirkasvalolampusta. Lapsetkin tuntuvat unohtaneen talvet, jolloin lunta ei ollut.

Tällä viikolla valtuustossa käytiin masentavampaa lumikeskustelua. Katujen kunnossapito ei ole mennyt putkeen.  Monta kysymystä pitää miettiä uudestaan. Viimeistään Töölön kokeilun jälkeen on aika päättää vakavasti, miten kantakaupungin katujen talvikunnossapidon vastuujako hoidetaan jatkossa. Uskon, että kaupungin kokonaisvastuu selkeyttäisi kuviota, mutta haluan nähdä Töölön kokeilun arvion ensin.

Tein myös aloitteen vuoropysäköintikokeilusta viimeistään ensi talvelle. Erilaisia malleja olisi syytä harkita ja myös sitä, että tietyillä kaduilla saisi pysäköidä vuorotellen kadun toisella puolella. Joka kadulle tämä ei ole ratkaisu, jos pysäköintipaikkoja ehdottomasti tarvitaan. Tietyillä katuosuuksilla kannattaisi kokeilla. Nykyinen auroilla mutkittelu on melkoista nyhertämistä verrattuna siihen, että linko pääsee ajamaan suoraan tarvitsematta väistää pysäköityjä autoja.