Helsingin äänistä laskettu 100% ja sain 766 ääntä. Suuret kiitokset luottamuksesta! Olen ensi kauden vihreän ryhmän kolmas varavaltuutettu. Tähän on pakko olla tyytyväinen suhteessa siihen, mitä pystyin työn ohessa panostamaan kampanjointiin. Kiitos ystävät ja perhe avusta & tuesta! Olitte korvaamattomia, kun jaoitte esitteitä, annoitte aikaa, rahaa ja henkistä tukea. Jatkan mielelläni työtä paremman Helsingin puolesta. Tässä vaiheessa: hyvää yötä!
Neljänä valtuutetun vuotena olen oppinut paljon Helsingistä ja vaikuttamisesta. Minua ei ole valittu nyökkäämään kritiikittömästi virkamiesten päätöksille. Olen pyrkinyt perehtymään asioihin ja muodostamaan oman kantani. Aina en ole ollut samaa mieltä omankaan puolueen kanssa. Olen kuitenkin saanut kiitosta yhteistyöstä. Uskon itsekin, että olen vahvimmillani yhteistyössä muiden kanssa. Helsingissä asiat muuttuvat hitaasti. Haluaisin jatkaa työtä, jonka olen oppinut. Olen valmis ajamaan aktiivisesti: * pienempiä päiväkoti- ja opetusryhmiä * vanhus- ja terveyspalveluissa hyvää hoitoa tuloista riippumatta * joukkoliikenteessä parannusta poikittaisiin yhteyksiin * eläviä esikaupunkeja: lähipalveluita kohtuuetäisyydelle kaikkialla Ehdokasnumeroni on 1033.
Neljänä valtuutetun vuotena olen oppinut paljon Helsingistä ja vaikuttamisesta. Minua ei ole valittu nyökkäämään kritiikittömästi virkamiesten päätöksille. Olen pyrkinyt perehtymään asioihin ja muodostamaan oman kantani. Aina en ole ollut samaa mieltä omankaan puolueen kanssa. Olen kuitenkin saanut kiitosta yhteistyöstä. Uskon itsekin, että olen vahvimmillani yhteistyössä muiden kanssa. Helsingissä asiat muuttuvat hitaasti. Haluaisin jatkaa työtä, jonka olen oppinut. Olen valmis ajamaan aktiivisesti: * pienempiä päiväkoti- ja opetusryhmiä * vanhus- ja terveyspalveluissa hyvää hoitoa tuloista riippumatta * joukkoliikenteessä parannusta poikittaisiin yhteyksiin * eläviä esikaupunkeja: lähipalveluita kohtuuetäisyydelle kaikkialla Ehdokasnumeroni on 1033.
Helsinkiläiset eivät tämän aamun HS:n mukaan säästäisi kirjastoista, mikä ei lainkaan yllätä. En minäkään. Lähikirjastot ovat tämän kaupungin tärkeimpiä palveluita ja niiden on oltava lähellä asukkaita, etenkin lapsia ja nuoria. Uusi keskustakirjasto olisi upea, mutta olen valmis lykkäämään keskustakirjastoa muutamalla vuodella, jos vastakkain ovat säästöt lähikirjastoista ja investointi keskustakirjastoon. Kulttuurin tukeminen on viime vuosina mennyt oikeaan suuntaan. Enemmän avustuksia kulttuuritoimijoille, ei ainoastaan kaupungin omille kulttuurilaitoksille. Myös festivaaleja kuten Helsingin juhlaviikkoja on tuettava jatkossa, sillä tapahtumista ja festareista tulee tähän kaupunkiin vipinää. Olennaista kultturin tukemisessa on, että se kohdistuu oikein: koko kaupunkiin eikä ainoastaan keskustaan. Esikaupungeissa kulttuuri kukoistaa, kun sille annetaan mahdollisuus. Esimerkiksi Maunulaan odotamme kuin kuuta nousevaa uutta kulttuuritaloa, jossa mukana ovat kirjasto, työväenopisto ja nuoristotalo. Paikalliset tekijät ja tapahtumat tarvitsevat myös avustuksia. Myös aiemmin vähän jämähtäneet kulttuurilaitokset tekevät nyt toisin: Kansallisteatteri on kiertänyt turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia ja parhaillaan vanhainkoteja, aiheena muistot Neuvostoliitosta. Annantalo on myös jalkautunut päiväkoteihin, mistä meilläkin Suursuon päiväkodissa päästiin nauttimaan. Mitä lisää, mistä pois? Helsingin kaupunginteatteri on upea laitos ja itsekin käyn usein, mutta välillä mietin, että hyvillä musikaalituloilla voisi rahoittaa suuremman osan toiminnasta. Pienet Helsingin teatterit saavat murto-osan avustussummina. Kaipaan myös välillä pönäkkään pääkaupunkiin rohkeampia ratkaisuja. Esimerkiksi kaupungintalon korttelit, joita suurella rahalla remontoitiin, ovat aivan liian pysähtyneitä. Jos olisi kuunneltu mm. Cafe Engelin, opiskeluaikojen työnantajani, ideoita elävästä lasten toimintakeskuksesta, voisi korttelissa olla muitakin kuin eksyneitä risteilyturisteja. Viime viikonlopun syyslomalla saimme mieheni kanssa mielestämme erinomaisen idean, kun katselimme lasten leikkiä Tarton tiedekeskus AH-HAA:n kanava- ja vesialtaissa. Kaupungintalon arvokkaisiin kortteleihin kunnon vesileikkipuisto sisätiloihin, kanavia, joissa vettä voi ohjata ja taustalle pienoismalli Helsigin rannoista ja rakennuksista. Taatusti tulijoita ja elävää kaupunkia. Ei olla niin totisia!
Yksityistäminen vai ulkoistaminen - mikä demarien virittämä vaalisoppa! Sote-uudistuksen kanssa tällä on vähän tekemistä, sillä järjestämisvastuu säilyy tulevaisuudessakin kunnilla. Jos demarit ylikorostavat ideologiaa, kokoomus yrittää peitellä omaansa. Jyrki Katainen väitti eilen tentissä, ettei yksityisen suosiminen ole kokoomukselle ideologinen kysymys. Tarkistakaa rakkaat äänestäjät, mitä kokoomus on Helsingissä ajanut. Oma kantani on, ettei yksityinen ole aina parempi vaihtoehto kuin julkinen - eikä julkinen aina parempi kuin yksityinen. Sekä kokoomus että demarit ovat jumittuneet näiden kahden akselin väliin. Vihreille tärkeintä on vahva oma palvelutuotanto ja osaaminen. Sitä voidaan tarvittaessa täydentää eli tehdä järjestöjen ja yritysten kanssa yhteistyötä. Tämä on realistista ja käytännönläheistä eikä ideologian sanelemaa. Myös Ville Niinistö on todennut hyvin vaalikeskusteluissa, että kuntien on säilytettävä osaaminen keskeisissä palveluissa itsellään eikä ulkoistettava sitä pois.
Tänään oli hyvä ilta lasten ulkoleikkien kannalta. Esitin tänään valtuustossa pontta Anu Korppi-Koskelan (vihr.) tekemään aloitteeseen, jossa ehdotettiin päiväkotien ja leikkipuistojen ulkovalaistuksen parantamista. Ponnessa esitettiin, että kaikille päiväkodeille tehdään kysely ulkovalaistuksen puutteista sekä kiinteisöhuolto kiinnittää erityishuomiota ulkovalaistuksen tarkistuksiin. Vastaus aloitteeseen oli tyypillisen nihkeä; päiväkodeilla on jo nyt mahdollisuus huomauttaa Tilakeskuksen kiinteistönhoidolle, jos ulkovalaistuksessa on epäkohtia. Vetosin valtuustoon, että tämä ei riitä. Se mahdollisuus on jo nyt. Lähes pimeitä leikkipaikkoja löytyy ympäri kaupunkia. Esimerkiksi Oulunkylän Seurahuoneen edessä oleva leikkipuisto on kuulemani palautteen mukaan hyvä puisto, mutta valaistus on aivan riittämätön. Puolet vuodesta sitä on lähes mahdotonta käyttää iltaisin. Pikkulapsiperheissä ne illat ovat tunnetusti joskus pitkiä ja energiaa on saatava purkaa, etteivät sekä lapset ja aikuistet hypi seinille.
Vastaukseni Oulunkyläinen –lehden haastatteluun vanhustenhoidosta: 1. Millä tavalla Sinä osallistut vanhusten asioiden hoitoon Helsingissä? Olen kaupunginvaltuutettu, sosiaalilautakunnan jäsen, toisen aikuispalveluiden muutoksenhakujaoston puheenjohtaja (käsittelee mm. muutoksenhaut vammais- ja sosiaalihuollon kuljetuspalvelupäätöksiin) ja nyt virastojen yhdistyessä muutosta valmistelevan kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveysjaston varajäsen. Olen Helsingin Vihreiden sosiaali- ja terveyspoliittisen työryhmän puheenjohtaja. 2. Mitä mieltä olet Helsingin vanhustenhoidosta yleensä? Parannettavaa on. Hyvää on mm. monipuolisten vanhustenkeskusten idea, josta saa yhdeltä luukulta kunnon mukaan hyvin erilaisia palveluja: päivätoiminta, kuntoutus, kotihoito ja palveluasuminen Parannettavaa on myös paljon: hoitoketjut kuntoon, oikeanlaisia laitospaikkoja heille, jotka eivät kotona enää pärjää, omaishoidettaville lisää lyhytaikaisia paikkoja, päivätoimintaan ei pitäisi olla lainkaan jonoa, kotihoitoon lisää aikaa. 3. Mitä mieltä olet laitoshoidosta? Laitoshoitoa tarvitaan, sillä useimmat meistä jossain vaiheessa elämää tarvitsevat hoitoa, mitä ei voi enää antaa kotona. Laitoshoidon laatua on hitaasti parannettu koko ajan ja sitä on jatkettava: kohti yhden hengen huoneita ja ryhmäkoteja.
Järjestin tänään yhdessä Sirkku Ingervon (vihr) kanssa keskustelutilaisuuden päivähoidosta leikkipuisto Arabiassa. Aiheena oli, mistä lisää lähipäiväkoteja. Mukana keskustelussa oli myös päivähoidon johtaja Satu Järvenkallas. Lähipäivähoidolla tarkoitan hoitopaikkaa kävelymatkan päässä kotoa - josta on selviydyttyvä myös rattaita lumihangessa työntäen tai isomman sisaruksen kävellessä tai pyöräillessä vierellä. Helsingissä on hyvät joukkoliikenneyhteydet, mutta ei päivähoitopaikkaan vieminen saa pidentää entisestään työmatkaan kuluvaa aikaa. Varttikin on paljon, puoli tuntia liikaa. Kesällä sain viestin koulukaverilta, joka oli saanut hoitopaikan Punavuoresta. Perhe asui Arabianrannassa eikä työpaikka ollut lähelläkään Punavuorta. Samaa tarinaa on kuulunut eri puolelta kaupunkia. Hoitopaikka lähempää kotia onneksi löytyi. Suurin syy paikkapulaan johtuu kroonisesta rahapulasta, kun päivähoidon määrärahat on mitoitettu joka vuosi kaupungin laskuvirheen vuoksi liian pieniksi. Hoitopaikat ja lapset eivät myöskään kohtaa, kun vuosikausia päivähoidon tilainvestointeja lykättiin tai jätettiin tekemättä. Nyt tilanne on päivähoidon johtajan Järvenkallaksen mukaan parempi kuin vuosiin ja uusia tilahankkeita on käynnissä. Jotain olemme siis saaneet sosiaalilautakunnassa aikaan. Paljon on vielä tehtävää.
Sosiaali- ja terveysvirastojen yhdistyessä ruotsinkielisisiä palveluja ei enää hoideta erikoisyksiköissä. Ainakin sosiaalivirastossa ruotsinkielisten sosiaalipalvelut on ollut päivähoidon lähdettyä opetusvirastoon todella pieni ja haavoittuvainen yksikkö. Olen seurannut läheltä yhtä vammaispalvelupäätöstä, jota hakija joutui odottamaan kuukausia, lähes vuoden. Näin ei saa olla. Ruotsinkielisten palvelujen erityiskysymykset eivät saa myöskään kadota uuden jättiviraston suomenkieliseen valtavirtaan. Palveluja on saatava Helsingissä kahdella kielellä (tarkasti ottaen kolmella: Helsinki on Suomen suurin saamenkielinen kaupunki). Tässä vaiheessa yleensä joku älähtää, että ruotsinkieliset haluavat erityispalveluja. Olen suomenkielisestä perheestä, mutta syntyperäisenä helsinkiläisenä tuttavissa ja ystävissa on aina ollut ruotsinkielisiä. Harva ehkä tietää, miten pitkät koulumatkat monella ruotsinkielisellä koululaisella on tai miten harvassa tässä kaupungissa on ruotsinkielisiä päiväkoteja. Tai miten vähän vanhusten kotihoidossa on ruotsinkieltä taitavia ammattilaisia. Eniten huolissani olen kielitaitoisen henkilökunnan puutteesta.
Lähdin perheen kanssa syyslomailemaan ja jätin vaalikampanjan pariksi päiväksi tauolle. Kaikki meidän perheessa ovat loman tarpeessa. Keskimmäinen meni tänä vuonna kolmannelle. Olemme taas muistaneet, mitä siirtymä kolmennelle tarkoittaa. Uusi opettaja, osin uudet luokkakaverit, uusia aineita, kielenopinnot alkavat. Nyt rullaa, mutta alku oli taas opettelemista meille kaikille. Viime lauantaina Pakilan ala-asteella vietettiin kodin ja koulun yhteistyöpäivää. Lapset juoksivat sukkulaviestiä ja keräsivät rahaa Plan-kummilapsille; aikuiset kävelivät ja yrittivät pysyä yhteislauluissa mukana. Yhtä leppoisaa kouluarkea ei esitelty HS:ssa sunnuntaina. Vakavasti sairaat lapset ja nuoret odottavat hoitoa kuukausia ja kouluun voi tulla aina – oli kunnossa tai ei. Artikkeli jäi pyörimään päähän.Työpaikan lounaspöydässä kysyttiin, mistä lasten aggressivisuus johtuu. Sen kun tietäisi. Muistan kuitenkin selvästi, että mennessäni vaihto-oppilaaksi Kaliforniaan 1989 ajattelin, että lapset siellä olivat erilaisia kuin Suomessa. Olin aktiivi-partiolainen ja sudenpentujohtaja, joten tuntumaa oli. Yhdysvaltalaislapset olivat levottomia, suuttuivat herkästi ja keskittymiskyky oli erilainen kuin suomalaislapsilla. Nyt tuntuu, että levottomuus on lisääntynyt Suomessakin.
