Järjestin tänään yhdessä Sirkku Ingervon (vihr) kanssa keskustelutilaisuuden päivähoidosta leikkipuisto Arabiassa. Aiheena oli, mistä lisää lähipäiväkoteja. Mukana keskustelussa oli myös päivähoidon johtaja Satu Järvenkallas.

Lähipäivähoidolla tarkoitan hoitopaikkaa kävelymatkan päässä kotoa – josta on selviydyttyvä myös rattaita lumihangessa työntäen tai isomman sisaruksen kävellessä tai pyöräillessä vierellä.  Helsingissä on hyvät joukkoliikenneyhteydet, mutta ei päivähoitopaikkaan vieminen saa pidentää entisestään työmatkaan kuluvaa aikaa. Varttikin on paljon, puoli tuntia liikaa.

Kesällä sain viestin koulukaverilta, joka oli saanut hoitopaikan Punavuoresta. Perhe asui Arabianrannassa eikä työpaikka ollut lähelläkään Punavuorta. Samaa tarinaa on kuulunut eri puolelta kaupunkia. Hoitopaikka lähempää kotia onneksi löytyi.

Suurin syy paikkapulaan johtuu kroonisesta rahapulasta, kun päivähoidon määrärahat on mitoitettu joka vuosi kaupungin laskuvirheen vuoksi liian pieniksi.

Hoitopaikat ja lapset eivät myöskään kohtaa, kun vuosikausia päivähoidon tilainvestointeja lykättiin tai jätettiin tekemättä. Nyt tilanne on päivähoidon johtajan Järvenkallaksen mukaan parempi kuin vuosiin ja uusia tilahankkeita on käynnissä. Jotain olemme siis saaneet sosiaalilautakunnassa aikaan.

Paljon on vielä tehtävää.

Moni ihmettelee, miksi lapselle tarjotaan väärästä kaupunginosasta paikkaa ja vastaavasti toinen perhe saa ei-toivomansa paikan. Eivätkö perheet voisi vaihtaa paikkoja keskenään? Tätä pitäisi ehdottomasti helpottaa, vaikkei ratkaise isoa pulmaa.

Hoitopaikan saatuaan ei moni halua vaihtaa, kun hoitajat ja kaverit ovat lapselle jo tuttuja. Tärkeintä on saada kysyntä ja tarjonta kohtaamaan heti alussa, mikä on myös lapselle parasta.

Ensi vuonna aloittavan uuden varhaiskasvatusviraston ja varhaiskasvatuslautakunnan tehtäväksi jää tilastoinnin, ennusteiden, tiedotuksen ja vuorovaikutteisuuden parantaminen.

Lähipäiväkodista tulee lapsen kaveripiirin keskus ja sitä kautta myös vanhempien yhteisö. Keskustelimme tänään siitäkin, miten aktiivisia vanhempainyhdistyksiä Helsingissä on. Toisissa taas ei ole mitään toimintaa. Mielestäni vanhempaintoimintaan ja paikalliseen päätöksentekoon tulisi kannustaa ja kokeilla erilaisia malleja. Voitaisiin miettiä melkein koulun johtokuntien tapaisia päättäviä elimiä, joilla olisi aitoa päätösvaltaa ja resursseja. Tanskassa toimitaan näin:

Olennaisen osan tanskalaista päiväkotitoimintaa muodostavat vanhempainneuvostot, jotka tulivat pakollisiksi vuonna 1993. Neuvosto päättää talouden pidosta, antaa lausuntoja henkilökuntavalinnoista ja vastaa toiminnan tavoitteista ja periaatteista sekä yhteistyön organisoimisesta. (STM:n selvitys)

Lähipäiväkodissa voidaan kehittää yhteistyössä vanhempien ja henkilökunnan kanssa opetussuunnitelmaa ja kokeilla vaikka erilaisia painotuksia, jos halua on. Luovuutta löytyy, kun sitä tuetaan ja sille annetaan tilaa eikä aina vain kiristetä. Tämä tuo hyvinvointia – ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös säästöjä.