Sosiaali- ja terveysvirastojen yhdistyessä ruotsinkielisisiä palveluja ei enää hoideta erikoisyksiköissä. Ainakin sosiaalivirastossa ruotsinkielisten sosiaalipalvelut on ollut päivähoidon lähdettyä opetusvirastoon todella pieni ja haavoittuvainen yksikkö. Olen seurannut läheltä yhtä vammaispalvelupäätöstä, jota hakija joutui odottamaan kuukausia, lähes vuoden. Näin ei saa olla.

Ruotsinkielisten palvelujen erityiskysymykset eivät saa myöskään kadota uuden jättiviraston suomenkieliseen valtavirtaan. Palveluja on saatava Helsingissä kahdella kielellä (tarkasti ottaen kolmella: Helsinki on Suomen suurin saamenkielinen kaupunki).

Tässä vaiheessa yleensä joku älähtää, että ruotsinkieliset haluavat erityispalveluja. Olen suomenkielisestä perheestä, mutta syntyperäisenä helsinkiläisenä tuttavissa ja ystävissa on aina ollut ruotsinkielisiä.

Harva ehkä tietää, miten pitkät koulumatkat monella ruotsinkielisellä koululaisella on tai miten harvassa tässä kaupungissa on ruotsinkielisiä päiväkoteja. Tai miten vähän vanhusten kotihoidossa on ruotsinkieltä taitavia ammattilaisia.

Eniten huolissani olen kielitaitoisen henkilökunnan puutteesta. Äitini oli ennen eläkkeelle jäämistään töissä ruotsinkielisessä vanhainkodissa. Välillä osaavaa ruotsinkielistä henkilökuntaa ei saanut mistään. Nyt uusia hoitajia on saatu onneksi Pohjanmaan kansainvälisistä pikkukunnista, jotka ovat ottaneet ennakkoluulottomasti pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Muutakin tarvitaan: vanhusten on saatava hoitoa omalla äidinkielellään niin kotona kuin vanhainkodeissa.

Kummipoikani on ruotsinkielisessa päiväkodissa, missä lähes kaikki lastentarhanopettajat ovat vaihtuneet reilun vuoden aikana. Pätevää ruotsinkielistä sijaista ei yksinkertaisesti ole.

Ruotsinkielisiä lastentarhanopettajia on koulutettu Pietarsaaressa, minne opiskelijat Etelä-Suomesta eivät ole lähteneet. Vasta viime vuonna alkoi koulutus  Helsingissä, Helsingin yliopiston ja Åbo Akademin yhteistyönä. Tuloksia nähdään parin vuoden päästä.

Koulutuksen opiskelijamäärät ovat vinksallaan, koska sitä on tehty vuosikymmenet enemmän aluepolitiikkana kuin koulutuspolitiikkana. Sama koskee sairaanhoitajia, myös suomenkielisiä.

Haluaisin myös lisää kielikylpypäiväkoteja ja -kouluja suomenkielisille, koska uskoakseni niille olisi kysyntää. Kannatan myös kaksikielisiä kouluja, joita mm. Ville Niinistö on esittänyt. Kaikki kieltenvälinen kommunikaatio on hyvästä eikä pidä poteroitua – käytännön ratkaisut kyllä löytyvät, jos halutaan. Myös sellaiset, joilla vähemmistökieli säilyy elinvoimaisena.