Apotti-hanke lähti eteenpäin vähän parempana

Tekemäni vastaesitykset (kaikki neljä!) menivät tänään sosiaalilautakunnassa läpi yksimielisesti. Vielä on vaalikautta jäljellä kolme kokousta, mutta tänään tuntui melkein loppuhuipennukselta. Asiakas- ja potilastietojärjestelmä Apotti on tärkeä ja merkittävä hanke, jota ehdottomasti kannatan. Ensimmäinen suunnitelma oli vain aivan liian hyväuskoinen. Tavoiteltiin yhtä toimittajaa, kaiken kattavaa kokonaisjärjestelmää. Vähintään hinta tulisi olemaan järkyttävä, mutta ehdotukseen sisältyi myös muuten suuria riskejä. Lautakunta palautti asian lokakuussa ja viimeiset kaksi viikkoa olemme perehtyneet, onko pyydetyt selvitykset tehty. On, vaikka osin aika nopeasti ja pintapuolisesti. Ulkopuolisen konsultin (Deloitte) tekemässä kustannusvaikutusten ja riskien arvioinnissa suositellaan, että hankitaan ensin ydinjärjestelmä, johon myöhemmin voidaan integroida erillisjärjestelmiä. Koska hankinnassa on niin monta osapuolta (HUS ja pääkaupunkiseudun kunnat), on korjausliikkeiden tekeminen tällaisessa hankkeessa vaikeita. Sen vuoksi sosiaalilautakunta otti selkeän kannan ydinjärjestelmän puolesta: "Sosiaalilautakunnan mielestä tulee hankkeen edetessä pitää auki mahdollisuutta toteuttaa hankinta kokonaishankinnan sijaan siten, että sosiaalihuollon toiminnallisuudet lisätään ydinjärjestelmään erillishankintana."

2012-11-13T22:23:56+02:0013.11.2012||

Vaalituloksesta ja tulevasta valtuustokaudesta

Tarkistuslaskennassa olen saanut 767 ääntä, melkein saman kuin neljä vuotta sitten (787, kauniita lukuja molemmat!) Olen vaalitulokseen todella tyytyväinen, vaikkei se tällä kertaa riittänyt valtuustopaikkaan. Olen ryhmän 3.varavaltuutettu eli käytännössä lähes joka kokouksessa läsnä. Kiitos kaikille äänestäjille luottamuksesta! Yritän olla luottamuksenne arvoinen seuraavat neljä vuotta. Suurkiitokset myös ystäville ja sukulaisille kannustuksesta, esitteiden jakamisesta ja rahallista tuesta. Ilman teitä tukijoukkoja tätä ei pystyisi tekemään. Olen käynyt läpi vaalituloksia (esim. HS tulospalvelu). Jokainen ääni on yhtä arvokas ja olen tyytyväinen, että tukea tuli ympäri kaupunkia. Jatkan työtä parempien palveluiden puolesta koko kaupungissä. Asun ja elän Pakilassa, ja vankimman tuen sain lähialueiltani täältä Pakilasta, Paloheinästä, Torpparinmäestä, Maunulasta, Haagasta. Näiltä alueilta olen ennenkin saanut runsaasti yhteydenottoa ja pyrkinyt edistämään paikallisia asioita. Olkaa yhteydessä jatkossakin ympäri Helsinkiä: sanna.vesikansa (at) vihreat.fi Pohjois- eikä Länsi-Helsinkiin tullut yhtään vihreää valtuutettua, mikä ottaa päähän. Näissä vaaleissa voittivat cityvihreät: 85% vihreistä valtuutetusta asuu Etelä- tai keskisessä Helsingissä. Kaupunki vain yksinkertaisesti näyttää erilaiselta, jos sitä katsoo ratikkareitin varrelta tai Kehä I:n tai III:n kupeesta.

Go to Top