Heinäkuu – lomapäiviä maalla ja kaupungissa: aamukahvia auringossa, päiväunia riippumatossa. Välillä myös aikaa ajatella Helsingin päiväkoteja.

Kävin kevään aikana tutustumassa moneen vastavalmistuneeseen päiväkotiin mm. Viikin Satakieleen, Koskelan sairaala-alueella sijaitsevaan päiväkoti Koskelaan ja entiseen kouluun Punavuorenkadulla remontoituun päiväkoti Punavuoreen. Kaikki ovat vähintään 100 lapsen päiväkoteja: ne ovat siis kaikki helpottaneet etenkin kantakaupungin, keskisen alueen ja Viikin pahaa hoitopaikkapulaa. Kaikissa kolmessa on tavallista enemmän pieniä taaperoja. Tulijoita riittää. Eskarilaisten ryhmät täyttyvät vähitellen lasten kasvaessa.

Punavuori ja Koskela on molemmat vanhoissa rakennuksissa, mutta sisällä on melkein kaikki tehty uusiksi mm. Punavuoressa on koko talon sisäänkäynnin yhteydessä on kaikkien yhteinen kuraeteinen. Kun suunnitellaan hyvin, ei näytä siltä kuin 100 kurahousut olisivat roikkumassa, vaan tila on suorastaan yllättävän pieni ja kompakti.

Päiväkoti Koskela on sairaala-alueen puiston keskellä, samoissa tiloissa missä toimi aiemmin Koskelan neuvola. Vanhan rakennuksen suuriin huoneisiin oli saatu hyvillä ideoilla rakennettua pieniä leikkisoppeja, lapsen mittakaavaa. Isot ovat yläkerrassa, pienet alempana. Alakerrassa on vielä ruotsinkielinen päiväkoti.

Sekä Punavuori ja Koskela ovat useassa kerroksessa. Niiden välillä sekä pihalle liikutaan hissillä. Henkilökunnan mukaan lasten mielestä hissillä pihalle meno on jännää eikä ongelmia toimimisesta useamman kerroksenvälillä ole ollut.

Viikin Satakielen suunnittelusta kuulin jo sosiaalilautakunnan seminaarissa pari vuotta sitten. Siinä tavoiteltiin uutta konseptipäiväkotia, jossa samaa perusrakennetta voidaan monistaa eri kokoisiksi päiväkodeiksi. Päiväkoti on L-kirjaimen muotoinen, ja keskellä on jumppasali, avara ruokailuaula ja avokeittiö. Keskiosaa voidaan myös vuokrata ulkopuolisille juhliin jne. Molemmissa L:n sakaroissa on Satakielessä kolme samanlaista leikkihuonetta vierekkäin. Ne olivat hieman pienempiä kuin esim. Koskelan vanhat sairaalasalit, mutta toimivan kokoisia myöskin. Jokainen oli maalattu eri väreillä.

Satakielen monistettavuus ja muunneltavat tilat ovat hyvä alku uusien päiväkotien tilasuunnittelulle. Suunnittelun kukkasia löytyi myös sieltä.  Esim. jokaisessa huoneessa oleva henkilökunnan työpiste oli ollut pakko sijoittaa vesipisteen viereen, sillä siinä oli ainoa atk-liitäntä. Tätä oltiin onneksi korjaamassa.

Lautakunta lähtee syyskuussa tutustumaan Osloon, jossa vanhoihin rakennuksiin mm. entiseen margariinitehtaaseen on tehty todella suuria päiväkoteja.

Suuri ei ole missään tapauksessa aina parempaa ja Helsingissä pitää olla myös pieniä päiväkoteja. Etenkin kantakaupungin alueella vanhojen rakennusten muuttaminen toimiksi päiväkodeiksi on kuitenkin järkevää. Hyvällä suunnittelulla suuri voi myös olla lapsen näkökulmasta aivan yhtä hyvää ja mielekästä.