Helsingissä on koettu tänä kesänä pitkä lämpöaalto. Monille ihmisille lämmin kesä tarkoittaa rantoja ja mökkeilyä, mutta meidän ei pidä unohtaa, että kuumuus on monille helsinkiläisille myös ongelma. Monet heistä ovat Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaita ja siksi meidän päättäjien pitää erityisesti vahtia, että myös helteisiin on varauduttu riittävästi.

Vähän kärjistäen voi sanoa, että yhteiskunnassamme on jotain mennyt pieleen, jos sairaat ja hauraat joutuvat kärsimään kuumuudesta sairaaloissa ja monipuolissa palvelukeskuksissa, kun taas terveet ja vahvat voivat nauttia shoppailusta viilennetyissä supermarketeissa.

Alustavien raporttien perusteella Helsingissä on helteistä toistaiseksi selvitty kohtuullisen hyvin. Tämän kesän opetukset on kuitenkin käytävä tarkkaan läpi, koska ilmastokriisi tarkoittaa, että helleaalloista tulee tavallinen osa Suomen kesiä. Ilmastonmuutos on asia, jonka torjuntaa tarvitaan sekä paikallisia ja maailmanlaajuisia toimia. Vaikka toimet paranisivat, ilmasto lämpenee silti niin merkittävästi, että meidän täytyy olla myös valmiit sopeutumaan.

Olen käynnistänyt toimialallani Helsinkiä selvityksen helteiden aiheuttamista ongelmista kaupungin palveluissa. Tärkeää on hakea pitkän ja lyhyen aikavälin korjausaskeleita. Pitkällä aikavälillä tärkeintä on, että hankesuunnittelussa varaudutaan pitkiinkin hellejaksoihin esimerkiksi puiden varjostuksen, markiisien ja muiden keinojen avulla. Suuria investointeja ei aina tarvitse odottaa. Varmasti voidaan löytää myös nopeammin helpottavia keinoja esimerkiksi liikutettavien ilmastointilaitteiden hankkimista olisi hyvä pohtia. Niitä ei tietenkään saada, kun tilanne on päällä, mutta ennakointia kannattaa tehdä tulevia lämpöaaltoja varten.

Suomessa ei asuntoja ole suunniteltu niin, että tiloja pitäisi kesäisin viilentää. Kaupungin palveluiden tilojen lisäksi lämpö on aiheuttanut ongelmia myös kodeissa ja esimerkiksi kotihoidon asiakkaille. Tulevaisuuden lämpötilat tulevat vaatimaan toimia siis laajalti yhteiskunnassa – muuallakin kuin vain sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluissa on tehty valtavasti töitä, että helteen aiheuttamia ongelmia on ratkottu. Haluan kiittää henkilöstöämme venymisestä jo tähän mennessä ja toivon vielä voimia kesän lopun helteille. Kentällä on jälleen löydytetty haastavaan tilanteeseen monia hyviä ratkaisuja ja onkin tärkeää, että niitä saadaan myös jaettua muille.