Tasan vuosi sitten 12.3.2020 hallitus kertoi ensimmäisistä koronarajoituksista. Mitä koronaa etulinjassa seuranneelle sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari Sanna Vesikansalle on jäänyt mieleen dramaattisesta keväästä, jolloin tuntematon virus saapui Suomeen?

Lapsen syntymäpäivä maaliskuun ensimmäisellä viikolla lähestyi. Kaverit ja sukulaiset oli kutsuttu, tarjoilut suunniteltu. Mutta jokin oli jo toisin. Epäilys. Peruutin juhlat, vaikka Suomi muuten tuntui elävän aika tavallista maaliskuun alkua.

Pian alkoi tapahtua. Tunnelma Helsingissä maaliskuun 2020 alkupuolella oli sakeana epäuskosta, pelosta, huhupuheistakin. Epävarmuus sai monet haalimaan itselleen kotivaran.

Minä olin seurannut tilannetta tarkasti tammikuusta asti. Niin kaupunginhallituksessa kuin sosiaali- ja terveystoimen johdon kokouksissa tarkkailimme uutta virusta. Helmikuussa annoin ensimmäiset koronainfot valtuustolle, ja heti perään perustettiin kaupungin koronakoordinaatioryhmä. Italiasta alkoi kantautua uutisia autioituneista kaupunkien kaduista ja täysistä sairaaloiden käytävistä.

Muistan, että aluksi pelättiin erityisen paljon viruksen tarttumista pinnoilta. Itsekin yritin ruokakaupassa avata hedelmäpusseja hanskat kädessä tuskaillen. Turvavälit tunnettiin alusta lähtien, mutta maskeja käytti harva eikä niitä ollut edes niin laajasti saatavilla.

Hirveän monta asiaa osasimme heti oikein. Esimerkiksi ohje, että edes lievästi oireisena ei mennä kotoa mihinkään, iskostui nopeasti ihmisten mieleen.

Pian keskustelu kääntyi suojavälineisiin, joiden kysyntä oli räjähtänyt maailmalla ja hinnat nousseet pilviin. Hoitajia kouluttavien oppilaitosten suojavälinevarastot tyhjennettiin sairaaloiden käyttöön. Sosiaali- ja terveyslautakunnassa me teimme 12 miljoonan euron edestä hankintoja, että suojaimien varastoa saatiin kasvatettua. Onneksi lopulta varusteita riitti, ja kotimainenkin tuotanto saatiin käyntiin.

Kaikkea ei osattu ennakoida eikä tiedetty.

Epidemiat hoivapalveluissa ja sairaaloissa levisivät kevään aikana. Helsinki joutui ensimmäisenä näkemään, miten nopeasti korona leviää hauraimpien joukossa. Työntekijämme osoittivat niissäkin tilanteissa uskomatonta ammattitaitoa ja kohtuutontakin venymistä. Hoito oli turvattava, vaikka yhtäkkiä koko osaston henkilökunta oli laitettu karanteeniin.

Nyt kun mietin taaksepäin tuota aikaa, ei jälkiviisaudelta voi kaikessa välttyä. Kun hallitus ohjeisti yli 70-vuotiaat olemaan karanteenia vastaavissa olosuhteissa, osa ikääntyneistä ei käynyt pitkiin aikoihin edes ulkona. Jälkikäteen on selvää, että esimerkiksi ulkoiluun olisi voinut selkeämmin kannustaa. Toisena jälkiviisauden kohteena on viruksen kontrollointi rajoilla, miten sitä ei saatu kuntoon keväällä. Nyt onneksi kontrolli toimii melko hyvin, ja lisää keinoja on tulossa. Turhaa energiaa on aika ajoin mennyt myös nokkapokkaan valtion ja kuntien välillä.

Ensijärkytyksestä selvittiin, ja nyt tiedämme enemmän

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat osoittaneet vuoden aikana valtavaa joustoa ja kykyä sopeutua. Laakson ja Malmin koronaterveysasemat pystytettiin käytännössä yhdessä yössä. Helsingin kaupungin epidemiologisessa yksikössä työskenteli vuosi sitten alle kymmenen henkilöä, nyt kolme-neljäsataa. Jokaiseen palveluun aikuissosiaalityöstä lastensuojelun sijoitukseen ja vammaistyöhön tehtiin toimintamallit, miten toimitaan, jos asiakkaaksi tulee koronapositiivinen henkilö.

Nyt kun vuosi on kulunut, elämä koronan kanssa jatkuu. Maaliskuun alkupuoli toi tänäkin vuonna sulkutilan.

Nyt tiedämme viruksesta paljon enemmän ja osaamme hoitaa sitä tehokkaammin. Tiedämme, että tiettyjen asioiden pitää jatkua myös kriisin keskellä. Esimerkiksi asunnottomien päiväkeskuksia ei tällä kertaa suljeta täysin.

Toisaalta näemme nyt jo riipaisevan selvästi niitä jälkiä, joita koronapandemia tulee jättämään Helsinkiin. Esimerkiksi ammatillisissa koulutuksessa keskeytykset ovat lisääntyneet, ja Helsingin yliopiston kyselyssä opiskelijoista 60 % kertoi korona-aikana olleensa uupunut tai uupumisriskissä.

Sote-alan työntekijät ovat painaneet nyt jo vuoden todella täysillä, raskaissa olosuhteissa. Tämä vuosi viimeistään on tehnyt kaikille selväksi, miten kriittisiä sote-palvelut ovat koko yhteiskunnan toimimisen kannalta. Tärkeyden tulee näkyä muutenkin kuin kauniina sanoina. Helsingissä terveysasemien työntekijöiden, kotihoidon ja sosiaalityöntekijöiden palkkoja on tällä valtuustokaudella korotettu ja koronan etulinjassa työskennelleitä on palkittu erikseen, ja tämän kehityksen on mielestäni syytä jatkua myös tulevina vuosina. Ilman osaavia ammattilaisia ei ole näitä palveluita.

Vuosi koronan kanssa on ollut voimanponnistus meille kaikille. Yhteiskunnalle kokonaisuutena ja jokaiselle ihmiselle erikseen. Helsingille ja helsinkiläisille.

Vaikka emme päässeet juhlimaan nuorimman synttäreitä tänäkään vuonna, näyttää kevät silti toiveikkaammalta. Jo yli puoli miljoonaa kaikkein suurimpiin riskiryhmiin kuuluvaa suomalaista on saanut koronarokotteen, ja kesään mennessä rokotteita saataneen Suomeen miljoonia lisää.

Työ ei ole vielä ohi. Tällä viikolla on nähty Helsingissä tartuntojen ennätyslukemia. Tartunnat on saatava alas ja rokotukset hoidettua. Ja seuraavaksi edessä on kaikkien niiden haavojen paikkailu, mitä vuosi koronan kanssa on ihmisiin ja kaupunkiimme jättänyt.