Oma koti kuuluu kaikille. Helsinki on tehnyt vuosikymmeniä hyvin tuloksin työtä asunnottomuuden vähentämiseksi, ja tätä työtä on sitkeästi jatkettu myös tällä valtuustokaudella. Edelleen asunnottomuutta kuitenkin on. Mitä siis on tehty ja mitä on seuraavaksi suunnitelmissa? Mitkä ylipäätään ovat kaupungin työkalut asunnottomuuden ratkaisemisessa?

Kaupunki, jonka kaduilla ei ole asunnottomuutta, kirjoitti BBC Helsingistä vuonna 2019. Pääsin tuolloin jälleen kertomaan kansainväliselle medialle Helsingin ja koko Suomen keinosta asunnottomuuden vähentämiseksi ja Asunto ensin -mallista. Aivan noin ruusuinen asia ei tietenkään ole. Suomessa ja Helsingissä on edelleen asunnottomuutta. Tänäänkin moni joutuu pohtimaan, minne mennä ensi yöksi. Ja sitä seuraavaksi, ja sitä seuraavaksi.



Asunnottomuutta on monenlaista – ja korona vaikuttaa tilanteeseen


Asunnottomuus koskee edelleen todennäköisemmin miehiä kuin naisia, mutta naisia on asunnottomista kuitenkin neljännes. Asunnottomuus Helsingissä näyttää lukujen valossa tältä:

Kaikista vaikeimmassa tilanteessa ovat pitkäaikaisasunnottomina olleet, jotka joutuvat odottamaan asuntoa hätämajoituksessa tai asuntolassa usein liiankin pitkään. Heitä on tällä hetkellä noin 600. Asuntoja kaupungilla on juuri tähän tarkoitukseen, mutta niihin on suuri kysyntä.

Koronapandemian yhteydessä asunnottomat ovat nousseet monella huolenaiheeksi, ja totta kai lähes kaikki julkiset tilat sulkenut korona onkin vaikuttanut myös asunnottomiin. Korona-aikana kaupunki on tehnyt myös järjestöjen kanssa erittäin toimivassa yhteistyössä ruuanjakelua ja sosiaalityötä kaduilla.



Mitä Helsingissä siis on tehty viime aikoina asunnottomuuden vähentämiseksi?

Helsingin valtuustostrategiassa 2017-2021 on tavoitteena asunnottomuuden vähentäminen, ja tällä kaudella onkin laadittu suunnitelma asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.


Helsingissä olemme lisänneet asunnottomien hätämajoituksen paikkoja viime vuosina, jo ennen koronaa ja varsinkin nyt koronakriisin aikana. Hätämajoituksen riittävyyttä seurataan jatkuvasti, jotta tiedämme varmasti että kaikille löytyy tarvittaessa paikka yöksi. Yksi tämän valtuustokauden merkittävä parannus on, että hätämajoitusta on saatu riittävästi sellaisille ihmisryhmille jotka ovat aiemmin olleet sitä vailla, eli paperittomille ja liikkuvalle väestölle.

Nuorten asunnottomuuteen liittyy omia erityisiä kysymyksiä. Niitä ratkomaan Helsingissä aloitti tammikuussa uusi nuorten jonotyöryhmä. He työskentelevät asunnottomien ja asumisen tuessa jonottavien 18-29 -vuotiaiden nuorten kanssa, jotka tarvitsevat muiden palvelujen ohella ohjausta asumispalvelujen piiriin. Jonoissa on noin 100 nuorta, joista jokainen pyritään tavoittamaan, löytämään heille asunto ja tukemaan myös muiden palveluiden piiriin saamisessa.

Viime aikoina mediassa on noussut esiin Pasilassa sijaitsevan Junailijankujan asumisyksikön tulevaisuus. Kyseessä on Helsingin kaupungin tilat, joissa tällä hetkellä Vailla vakinaista asuntoa ry vastaa toiminnasta. Helsingin kaupunki on myymässä kiinteistön, mutta kaupunginhallitus on edellyttänyt että asukkaille on löydettävä korvaavat asunnot, jotka täyttävät tämän erityisasumisen vaatimukset. Helsingissä me olemme koko ajan on pyrkineet etsimään tälle toiminnalle uusia tiloja, ja etsintä jatkuu aktiivisena. Aivan helppoa tiloja ei ole löytää, kokonaisia taloja ei ole niin usein markkinoilla. Asukkaiden kanssa on keskusteltu tilanteesta eikä kukaan joudu taivasalle.

 

Mitä seuraavaksi?

Pitkällä tähtäimellä asunnottomuutta ei hoideta pelkillä hätämajoituspaikoilla, sillä hätämajoitus ei ole koti. Asunto ensin -periaatteen ydin on juuri kodin löytäminen kaikille: saada oma nimi oveen ja pysyvyyttä elämään. Kaikki eivät myöskään halua yöpyä asuntoloissa eri syistä. 

Iso haaste on yhä saada asukkaita etenemään kohti vähemmän tuettua asumista, jos kuntoutumista ja edellytyksiä on. Ennen kaikkea asuntoja tarvitaan lisää kuten niin monelle muullekin erityisryhmälle. 

Hekassa on saatu todella hyviä tuloksia häätöjen ehkäisystä asumisneuvonnalla. Tätä palvelua laajennetaan kaikille vuokralla asuville kaupunkilaisille.

Hallitusohjelman tavoitteena on puolittaa asunnottomuus vuoteen 2023 mennessä ja poistaa asunnottomuus vuoteen 2027 mennessä. Olemme Helsingissä sitoutuneet tähän tavoitteeseen.

Mitä siis pitäisi tapahtua, jotta asunnottomuus poistuu?

1. Rakennetaan riittävästi asuntoja ja kohtuuhintaista asumista
Tämä on keinona ohittamaton: asuntojen tarjontaa tulee muuttovoittoisessa kaupungissa olla riittävästi. Aivan erityisesti tarvitaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja asuntoja erityisryhmille kuten esimerkiksi mielenterveyskuntoutujille ja lastensuojelun jälkihuollon nuorille. Viime vuonna kaupunginvaltuusto päättikin nostaa Helsingin asuntotuotannon tavoitetta, jotta koteja riittäisi kaikille myös kaupungin kasvaessa.

2. Lisää asumisneuvontaa
Hallitusohjelman myötä asumisneuvonta on muuttumassa lakisääteiseksi. Asumisneuvonnan laajentaminen kaikille on hyvä tavoite ja auttaa varmasti monia saamaan apua asumisen ongelmiin varhaisemmassa vaiheessa. 

3. Yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa
Jo vuosikymmenten ajan säätiöt ja järjestöt ovat olleet korvaamattoman tärkeitä asunnottomuuden poistamisessa. Heidän roolinsa on jatkossakin keskeinen.

4. Oikein kohdennettuja palveluita, erilaisille ryhmille
Tutkimustiedonkin mukaan pelkkä asunto ei riitä, vaan varsinkin pitkään asunnottomina olleet tarvitsevat vahvoja sosiaali- ja terveyspalveluita ja tukea työllistymiseen. Siksi riittävät palvelut ovat olennaisia asunnottomuuden poistamiseksi. Asunto menetetään usein vuokravelkojen ja toimeentulo-ongelmien vuoksi, joten sosiaalityöhön ja kaupunkilaisköyhyyden ehkäisyyn on panostettava.