Blogi2021-07-30T12:20:40+03:00
3112, 2010

Pitäisikö äänestysikä alentaa 16 vuoteen?

31.12.2010||

Äänestysiän alentaminen ei yksin riitä, mutta kaikkia keinoja on syytä harkita, millä äänestysaktiivisuutta voidaan lisätä. Tutkimusten mukaan ensimmäinen äänestäminen on ratkaiseva: jos silloin jättää äänestämättä, on myöhemmin vaikeampi palata uurnille. Paljon muutakin tarvitaan osallistumisen lisäämiseksi. Demokratia on ponnistelujen arvoinen.

3112, 2010

Yltäkylläisyyden sohvilla

31.12.2010|, |

Välipäivät ovat kuluneet lueskellessa, pelatessa lasten kanssa ja juhliessa keskimmäisen seitsenvuotispäiviä. Kodin siivousta, leipomista, mietiskelyä. Eilen kuitenkin olin ärsyyntyä, kun en lomapäivinä saanut juuri mitään aikaiseksi (kuin veljen muuton, kiireellisen hammashoidon, sukusynttärien valmistelua ja muutaman muun asian). Tiukat on haaveet [...]

512, 2010

Nyt tarttis jotain tehrä

05.12.2010|, , |

Terveydenhuoltomme on kansainvälisesti edullista, mutta köyhimmät ja sairaimmat maksavat itsensä kipeiksi hoidosta. Samaan aikaan palkansaajat nauttivat ilmaisesta työterveyshuollosta. Hyvä heille, mutta jakautuuko yhteinen rahapotti oikein ja tuottaako sijoitus parasta terveyshyötyä?

2411, 2010

Nuorten palvelut yhdeltä luukulta

24.11.2010|, , , |

Helsinkiläisten terveyserot ovat kasvaneet ja yksi erityisryhmä ovat ilman työtä ja/tai koulutusta olevat nuoret. Osa nuorista ei ole minkään palvelun piirissä. Nuorten tarvitsemat palvelut pitäisi koota heidän ympärilleen eikä niin, että yksittäinen nuori joutuu palveluviidakossa etsimään yhtä asiaa sieltä, toista täältä. Nuoret eivät löydä tarvitsemaansa tukea, vaikka tukipalveluja olisi hajallaan tarjolla. Terveyspalveluja ja työvoimapalveluja pitäisi lähentää, koska työ toimii myös terveyttä korjaavana joidenkin nuorten kohdalla.

2111, 2010

Terveyserot ja miten niitä kavennetaan

21.11.2010|, |

Tällä viikolla THL esitti sosiaali- ja terveysministeriölle, että suomalaisen terveydenhuollon rahoitus tulee muuttaa yksikanavaiseksi. Monikanavainen rahoitus osaltaan ylläpitää väestön alueellista ja väestöryhmien välistä eriarvoisuutta. Ensimmäisenä kavahtivat työterveyshuollon romutusta pelkäävät. Ei työterveyshuollon ennaltaehkäisyä pidä hukata. Mutta on myönnettävä, että nykyjärjestelmä takaa tyypillisessä työsuhteessa olevalle, keskiluokkaiselle suomalaiselle kolminkertaisten palvelujen saatavuuden.

1711, 2010

Avointa lähdekoodia Helsinkiin

17.11.2010||

Ehdotin kaupunginhallituksessa tällä viikolla, että Helsinki alkaisi asentaa työasemille päivitysten yhteydessä avoimen lähdekoodin open office -toimisto-ohjelmistoa. Ehdotukseni kaatui äänin 7-6. On uskomatonta, miten suurena asiana avoimen lähdekoodin ilmaisten ohjelmistojen lisäämistä pidetään.

1411, 2010

Vanhempainvapaat uusiksi

14.11.2010|, |

Tutkimusten mukaan isät eivät käytä oikeuttaan isyys-, vanhempain- ja hoitovapaisiin, jos isän osuuden käyttöaikaa rajataan tiukasti tai käytölle asetetaan erilaisia ehtoja. Ruotsissa vanhempainvapaata voi säästää ja käyttää milloin vaan ennen lapsen kouluikää. Suomen tulevaan malliin pitäisi saada riittävästi joustoa, jossa vanhempainvapaan kuukausia voisi säästää ja käyttää kunnes lapsi on esimerkiksi kaksi- tai kolmevuotias. Välillä isää kaivataan tuttipullojen kanssa vauva-aikaan niin ehdoitta, että unohdetaan lapsen tarvitsevan hoivaa myös vähän myöhemmin taaperona ja leikki-ikäisenä.

Go to Top