Lähdin 8 vuotta sitten mukaan politiikkaan, koska halusin Helsingistä paremman paikan elää ja kasvaa – kaupungin, jossa on toimiva joukkoliikenne; kirjasto, leikkipuisto ja liikuntapaikkoja kodin lähellä joka puolella kaupunkia; laadukas päiväkoti ja lähikoulu kävelyetäisyydellä; koulutus- ja työpaikka jokaiselle nuorelle; metsiä ja luontoa; erilaisia koteja eri elämäntilanteisiin; nopeaa muutosta ja historian arvostamista.

Helsinki on mennyt oikeaan suuntaan – elävämmäksi, kansainvälisemmäksi, vihreämmäksi. Haluan olla mukana tekemässä Helsingistä maailman parasta pääkaupunkia, missä koulutukseen panostetaan ja Helsinki on avoin – kaikkien kaupunki.

Kuluneella valtuustokaudella olen varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtajana ja kaupunginhallituksen jäsenenä muun muassa

  • puolustanut lasten päivähoito-oikeutta ja pieniä ryhmäkokoja hallituksen leikkauksilta
  • vaatinut iltapäiväkerhopaikkoja kaikille 1-2 luokkalaisille. Tämä toteutuu tänä vuonna!
  • tehnyt töitä koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmien korjaamiseksi sekä leikkipuistojen peruskorjausten vauhdittamiseksi
  • ajanut parempia joukkoliikenneyhteyksiä, tärkeimpänä Raide-Jokeria
  • puolustanut viheralueita, mm. Keskuspuistoa ja Vartiosaarta, rakentamiselta
  • puolustanut ihmisoikeuksia. Olen vaikuttanut kaupunginhallituksessa muun muassa siihen, että Helsinki myöntää jatkossa kuntapaikan täällä turvapaikkakäsittelyn ajan asuneille yksin Suomeen tulleille pakolaislapsille

Haluan jatkaa työtä vastuullisen, iloisen ja kansainvälisen Helsingin puolesta.

Tavoitteeni ensi valtuustokaudelle

  • Jokainen helsinkiläinen koulu ja päiväkoti pystyy tarjoamaan lapsillemme laadukasta opetusta ja hoivaa. Leikkipuistojen, koulujen ja päiväkotien peruskorjauksia vauhditetaan ja tilojen sisäilmasta  huolehditaan.
  • Vieraan kielen opetus alkaa kaikilla lapsilla ensimmäiseltä luokalta ja päiväkodeissa tutustutaan vieraisiin kieliin leikin kautta
  • Nuorten kesätyö- ja työharjoittelumahdollisuuksia lisätään eikä yksikään nuori jää ilman opiskelu- tai työpaikkaa
  • Ikääntyvien kotihoidon laatua parannetaan
  • Asuinalueiden viihtyisyydestä ja lähiluonnosta huolehditaan ikasvavassa kaupungissa
  • Jokaisesta Helsingissä oleskelevasta huolehditaan, myös paperittomat saavat terveydenhoitoa ja yöpaikan pakkasella.